Uusi blogi nyt avattu

Rajalinna-blogi on sitten tiensä päässä. Uusi blogi alasivuineen on nyt julkaistu ja olette kaikki lämpimästi tervetulleita sinne.


Tässä linkki uudelle sivustolle: Kristiina Vuori


Seuraava etappi on sitten Facebook-sivut, mutta niistä lisää tuolla uudessa blogissa. Näkyillään!

Kirja painossa, mutta työ jatkuu

Tällä viikolla Näkijän tytär lähti sitten painoon. Oikolukukierroksella löytyi kirjoitusvirhe jos toinenkin vaikka sitä oli mukamas kovinkin tarkasti kahlannut koko tekstin lävitse. Se on kumma miten sitä sokeutuu tutulle tekstille. Siinä ei auta keskittyminen, ei hidas lukeminen. Siihen tarvitaan ulkopuoliset silmät, katse, joka lukee tekstiä ihka ensimmäistä kertaa. Todistettu on.


Jotenkin sitä kuvitteli, että kun painokoneet hurahtavat käyntiin, sitä voisi vapautuneesti siirtyä uuden käsiksen pariin. Mutta mitä vielä. Ensin napsahti muistutus, että kirjan kansi- ja lievetekstit ovat vielä kesken. Sitten tuli pyyntö kirjailijaesittelystä erääseen lehteen. Ja juuri, kun luulin, että se oli nyt sitten tässä, raotettiin ovea  uusille markkinoille ja eteen tulikin synopsiksen kokoon kyhääminen. Joten nyt parhaillaan yritän saada Näkijän tytärtä siistiin, pieneen pakettiin, sellaiseen, joka antaisi kuvan kirjan kielestä, juonen vauhdikkuudesta ja tarinan sisältämistä teemoista.


Nykypäivänä julkaistaan enemmän kirjoja kuin koskaan. Ja käsikirjoituksia tarjotaan kustantamoille myös enemmän kuin milloinkaan ennen. Mitä enemmän on tarjontaa, sitä vaikeampi on päästä näkyville. Siten onkin todella upeaa, että Näkijän tyttärelle suodaan mahdollisuuksia tulla esille. Olen vaikuttunut, mutta samalla sitä toivoisi jo olevansa uuden käsiksen kanssa jossakin luvussa 30 sen sijaan, että nyhvään todellisuudessa vasta lukua 6. Huoh. 


Ajankäyttö. Nykyelämässäni se on aikamoisen suuri pohdinnan aihe. Nyt vasta sitä tajuaa, miten onnekas oli, että ehti kirjoittaa esikoisensa vuorotteluvapaan aikana. Tällä hetkellä arkityö imee niin paljon energiaa, ettei kirjoittamisesta meinaa tulla mitään arki-iltoina. Olen aamu-uninen, joten aikaisin herääminen ei onnistu. Uskokaa: se EI onnistu. Aamuäreä minä ei yksinkertaisesti sovellu ihmisten ilmoille. Ei ilman varoituskolmiota rinnuksissa ja rauhtakahletta nilkassa. Toinen vaihtoehto olisi tietysti valvoa myöhään, yökyöpeli kun olen. Mutta valvo siinä sitten, kun aamulla on kuitenkin noustava ajoissa, jotta ehtisi töihin. Jälleen palaamme varoituskolmion tarpeellisuuteen. Ainoa vaihtoehto on nyt sitten viikonloppu, ainoa mutta ei tarpeeksi hyvä vaihtoehto. Lähes viikon kestänyt tauko kirjoittamisessa on huono juttu. Olen niin hidas liukumaan romaanin maailmaan, että kaikkein parhaimman kirjoitustuloksen saan, kun kirjoitan säännöllisesti joka päivä. Kirjoitustauko kangistaa ajatukseni, hidastaa sen filminauhan, joka kertoo minulle, mitä seuraavaksi tapahtuu.


Yksi pelastusköysi on toki olemassa: apurahat. Olen hakenut kahta ja ensi kuussa sitten totuus paljastunee. Toivoa on kyllä vähän vaikea pitää yllä, kun tietää kuinka paljon hakijoita on vuosittain. Jos apurahoja ei heru, sitten on vain jatkettava näin ja hyväksyttävä se, ettei toinen romaani valmistu yhtä vauhdikkaasti kuin esikoinen. Tämä stressi on tietysti aivan turhaa, sillä kukaan muu kuin minä itse ei aseta kirjoittamiselleni aikarajoja. Jotenkin sitä on vain kiire. Pelko persuksissa, että kun Näkijän tytär on ulkona 12.06. ilmestyy elämääni aivan uusi, erilainen aikavaras. Konna, jota ei voi ohittaa, jos haluaa kirjallensa näkyvyyttä. 


Näin siis huomaan olevani kirjailijan suurimman ongelman edessä. Sinun on saatava aikaa kirjoittamiselle, koska se on sinun elinehtosi niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Mutta jotta kirjasi saisi yleisöä, lukijoita ja että sitä myös ostettaisiin, sinun on oltava esillä sen kanssa. Eli luovutettava aikaasi, joka on taas kerran pois kirjoittamisesta. Tämä on oravanpyörä, jota ei voi pysäyttää.


Ajankäyttö. Se on jotenkin ratkaistava, sillä kirjoittamista en voi lopettaa. Edetään sitten hitaasti, ryömitään kirjain kirjaimelta ja yritetään hillitä omaa kärsimättömyyttä. Tsemppiä, p---kele!

Domainongelmia ja inspiraatiosykäyksiä

Luulin olevani aika nörtti ikäni ja koulutukseni huomioiden, mutta luulinpa väärin. Domain on kyllä onnistuneesti tilattu ja maksettu, mutta sen linkittäminen uuteen sivustoon ei onnistu. Ei. Onnistu. Sitten millään. Näitä tyyniä sanoja on edeltänyt häpeällisen suuri määrä kiroilua, läppärin tökkimistä ja pöydän jalkojen potkimista. Ja nyt - peaaaaceee. Kämmenet yhteen, hyminää ja syvä hengitys sisään.


Onneksi päivän pelastajakin on jo löytynyt. Televisio! Tuo parjattu ja herjattu ajansyöjä, vyötärölihasten kuihduttaja ja järkevän aivotoiminnan tylsistyttäjä. Tänään sen taika toimi. Kuin pääsisäislahjana sain katsella Aasian kazakien metsästämistä kotkilla. Ajatelkaa nyt! Kirjoitan parhaillaan toista romaanikäsikirjoitustani ja siinä on falconieeri, joka kouluttaa kotkaa. Jes! Nyt näin "livenä" miltä kotkan metsästys näyttää ja kuulostaa. Ja olipas se upeaa!


Mitäpäs muuta tapahtuu esikoiskirjailijan elossa? Näkijän tytär on oikolukuvaiheessa. Oli outoa lukea omaa tekstiään kirjamuotoon taitettuna. Outoa ja kutkuttavaa. Tässä uudessa muodossa bongasi taas helpommin kirjoitusvirheet ja liian usein toistuvat sanat. Mutta nyt se on sitten loppu - tämä oman tekstin tankkaaminen uudestaan ja uudestaan. Seuraavaksi ovat vuorossa painokoneet.


Näytekappaleet lähtevät jakoon sitten ensimmäiseksi. Saatetekstin väsäsin niitä varten jo pari viikkoa sitten. Ai niin! Olen antanut elämäni ihka ensimmäisen lehtihaastattelunkin. Juttu tulee ulos kesäkuussa ja odotan sitä kauhusta kankeana. Taisin jossakin vaiheessa haastattelua unohtaa puhuvani toimittajalle ja päästelin vain menemään. Glup. Että printtiä odotellessa...

Tammenlehti Syksy 2012

Siellä se nyt on. Uusi Tammenlehti ja allekirjoittaneen esikoisteos. Montaa sivua ei tarvitse selata ennen kuin törmäätte meikäläiseen ;)


Ihan näillä näppäimillä julkaisen myös uudet sivuni. Harmi, ettei se julkaisu ehtinyt tähän samaan saumaan kuin kirjaesitekin.


Nyt kipristää masusta. Ihanasti.

Sattuu ja tapahtuu

Kaikenlaista. Yllätyksekseni pääsen kuvattavaksi vielä kahteen eri otteeseen. Lisäksi kuulin todella hyviä uutisia mediapuolelta, mutta mitään en voi suoraan sanoa ennen kuin suunnitelmat ovat totta ja kaikkien nähtävillä. Mieleni tekevi, mutta mutta... malttakaa vielä hetki kunnes kesällä alkaa tapahtua.
    Jotakin olen sentään tuonut jo esille: kirjailijanimeni! Kuten allekirjoituksesta näkyy, se on Kristiina Vuori. Nimi on eräänlainen karsittu versio omastani. Lisäksi Kristiina esiintyi jo keskiajalla pyhimyskalenterissamme ja sekös lämmittää keskiajasta kirjoittavan mieltä mukavasti. Sen sijaan sukunimi Vuori tuli käyttöön vasta 1800-luvulla, mutta sen esi-isä Berg esittäytyi noin 100 vuotta aikaisemmin.     
    Nimi on siis paketissa sekä kirjailijalla että - uskokaa tai älkää! - myös kirjalla. Esikoisromaanini on nimeltään (rumpujen päristystä) Näkijän tytär. Pitkään sitä hierottiin, mutta tulihan se lopulta sieltä. Itse asiassa en edes tiedä, kuka sen lopulta keksi. Nimi taisi olla tuunattu versio kahdesta eri ehdotelmasta ja kun se alkoi pyöriä nimigallupeissa, niin se vain --- tuntui hyvältä. Ja kun sen näki kansivedoksessa, se tuntui ja näytti vieläkin paremmalta. Jes!
    Palikat loksahtelevat paikoilleen yksi toisensa jälkeen, kesä lähestyy, julkaisu lähestyy. Ja julkaisu kaikkein nopeimmin, koska sitä on aikaistettu. En kerro h-hetkeä vielä, kun en tiedä markkinoinnin tarkoista suunnitelmista. Mutta palataan asiaan, kun nurmi vihertää ja valkovuokot kirkastavat lehtojen hämärää.
    Työpöydällä odottaa käsikirjoitus, jossa on viimeiset kustannustoimittajan merkinnät. Faktojen osalta odotan vielä lausuntoa, mutta eiköhän sekin saada setvittyä viikossa tai parissa. Kohta käsikirjoitus on painovalmis ja ensi kertaa tunnen haikeutta. En haluaisi luopua siitä vielä. Kummallista. Vielä pari viikkoa sitten sen työstäminen ahdisti ja uusi käsis houkutteli pariinsa. Nyt sitä haluaisi vain viipyä näissä tunnelmissa ja vältellä uutta tarinaa. Vältellä painetta kirjoittaa lisää, unohtaa sen, että nyt sitä kirjoittaa isommalle yleisölle. Esikoinen oli ensin vain minulle, ei yleisiöä, ei stressiä. Voi niitä aikoja.
    Ja höpö höpö. En vaihtaisi tätä aikaa mihinkään. En sitten millään.

Etenee, etenee, vihdoinkin

Niin. Epäröin pitkään kirjoitanko vai enkö, mutta sitten ajattelin, että olisi kuitenkin kiva päivittää kuulumisia ja kertoa, mitä tulevan esikoiskirjailijan elämässä tapahtuu ennen kuin romaani päätyy lukijan käsiin.

Ensimmäinen editointikierros kustannustoimittajan kanssa on tehty. Nyt käsis on taas kustiksella kunnes tulee uusien muutosehdotusten kera takaisin ja toinen editointikierros voi alkaa. Sitten käsiksestä tarkistetaan historialliset faktat ja mahdollisesti seuraa vielä kolmaskin editointikierros. Kun editoinnit on saatettu päätökseen seuraa oikolukuvaihe, jossa teksti on jo taitettu tulevan kirjan muotoon. Käsikirjoitukseni on kuulemma kirjana peräti 550 sivua pitkä. Huh.

Kannesta olen saanut jo kaksi eri versiota, joista toinen on varsin lupaava. Kirjan nimi on edelleen lukkoonlyömättä. Työnimi on jo, mutta mitään virallista päätöstä emme ole saaneet aikaan. Tämä nimen keksiminen on ollut todella vaikea prosessi. Jos nimi ei ole jo käytössä, se herättää vääränlaisia mielikuvia, on liian vaikeaselkoinen, liian pitkä, liian harlekiinimainen, liian nyyrikkimäinen, liian lapsellinen, liian sitä tai tätä. Kirjailijan nimi sen sijaan on päätetty. Yllätys yllätys - käytän taiteilijanimeä, jota en aio vielä paljastaa. Palataan sen tiimoilta asiaan myöhemmin.

Meikäläisen pärstästä on valokuvat jo räpsitty ja vedoksia odotan parhaillaan pällisteltäväkseni. Syksyn kirjat esittelevä luettelo on menossa painoon aivan kohta, joten kovin pitkään tässä ei voi pähkäillä nimien, kansivaihtoehtojen ja omien valokuviensa kanssa. Luetteloon tulevia esittelytekstejä ja mukaan leikattuja pätkiä romaanistani olen jo päässyt makustelemaan. Tuntuu kuulkaa oudolta lukea esittelyä itsestään ja tavailla mainossloganeja. Siis ihan totta - mustako ne kirjoittaa? Onko tuo muka meikäläisen kirjoittama kohtaus? Ai, että oikein romaanisarja, vai? Välillä on ihan marihuanamainen fiilis, enkä oikein tahdo uskoa kaikkea tapahtunutta todeksi. Vieläkään.

Alustava kokoontuminen markkinoinnin ja viestinnän tiimoilta on palaveerattu ja uusi tapaaminen on pian edessä. Silloin saan kuulla jo konkreettisia suunnitelmia siitä, miten kirjaani - hei, kirjaani!! - tullaan markkinoimaan ja miten sitä yritetään saada läpi mediassa. Sen mitä olen sivulauseista ollut ymmärtävinäni, niin kirjailijan on pian aika astua esiin. Odotettua, mutta ei kuitenkaan se kaikkein miellyttävin osa tässä projektissa. Muutoinhan koko prosessi on ollut uskomaton ja kustannustoimittajani sekä koko kustantamo saa meikäläiseltä täydet pisteet. Vilpitöntä innostusta, rautaista ammattitaitoa ja vahvaa halua saada asioita aikaiseksi - niitä kaikkea on ollut tarjolla runsain mitoin vaikka kyseessä on vasta uraansa aloitteleva arka kynäilijätär.

Mitäs vielä? Toinen käsis on ollut jäissä ensin joulun, sitten sairastelun ja sen jälkeen vielä editointiputken vuoksi. Päivätöissä on käsillä erittäin kiireinen projekti ja sekin on osaltaan jarruttanut kirjoittamistani. Iltaisin sitä huomaa, ettei ole enää nuori tyttö. Kroppa ja mieli vaativat lepoa työpäivän jälkeen. Toiveissa olisi päästä uuden käsiksen kimppuun ensi viikosta lähtien. Muutama historiaopus odottaa lukemistaan, useampi romaani kurkkii pinossa lukuvuoroaan ja Kirkes-kirjasto pursuaa varauksia kevään uutuuksista. Ja elokuussa - silloin se sitten on totta, esikoiseni vilkuttaa uutuuskirjojen hyllystä.

Ai niin! Ilouutisia toisesta blogista, Vera A on saanut kustannussopimuksen dekkaristaan. Onnea Veralle! Odotan aivan intopinkeänä, että kuulen mikä kustannustalo on kyseessä. Kirjamessuilla tavataan Vera :)

Hyvästien aika - ainakin toistaiseksi

Aion nyt jättää tämän blogin päivittämisen. Ehkä vain loppuvuodeksi, ehkä pitemmäksikin aikaa tai jopa lopullisesti. En ole vielä päättänyt. Joka tapauksessa nyt, kun menossa on jo toinen käsikirjoitus, en näe mitään ideaa siinä, että kertaisin 400 liuskaisen historiallisen romaanin kirjoittamisprosessin uudelleen. Kuka sitä jaksaa lukea toistamiseen? Kaikkia niitä ylä- ja alamäkiä, valituksia ja riemun kiljahduksia. Ei ei ei. Jos ja kun kirjoitan tulevaisuudessa blogia, sillä täytyy olla jokin toinen idea ja tarkoitus, jotakin muuta kuin pelkkää kirjoittamisen ja luovuuden tuskaa ja iloa.


Jo aloittaessani tiesin, etten halua kertoa persoonastani ja elämästäni mitään ylimääräistä. Ideana oli pelkästään jakaa kokemuksia Oriveden Kohti mestaruutta -kurssilta ja valottaa niitä tuntemuksia, joita esikoisromaanikäsikirjoituksen työstäminen herättää. Siinä olen mielestäni onnistunut tyydyttävästi ja toivottavasti kirjoituksistani on ollut apua kanssakirjoittajilleni. Nyt esikoiseni on matkalla julkisuuteen ja tämä blogi matkalla unohdukseen. Uskoakseni blogini on tarkoituksensa täyttänyt.


Ehkä palaan historian ja perinteiden kautta blogimaailmaan takaisin. Samalla, kun kokoan taustoja kirjaani, voin jakaa löytämiäni tiedonmurusia kaikkien nähtäväksi. Ehkä. Nyt kuitenkin keskityn hiomaan esikoisen julkaisukuntoon ja samalla yritän edetä uuden käsikirjoituksen kanssa. Ja tietysti pengon Suomen historiaa, luen kaunokirjallisuutta ja harhailen silloin tällöin myös kuntosalille. Ai niin. Käyn tietysti myös töissä. Heh.

Kiitos kaikille lukijoilleni ja kommentoijille. Blogissani ehdittiin käydä lähes 10.000 kertaa 13 kuukauden aikana. Kiitos mielenkiinnostanne, kannustuksestanne ja osallistumisestanne. Jään kaipaamaan teitä. Varmasti.